Sika on syntynyt rehellisyyden merkin alla. Sika on Kiinalaisen horoskoopin mukaan viaton, hyväuskoinen, herttainen, ymmärtäväinen ja rakastettava persoona, jolla on muutama hyvä ystävä ja muuten vaan paljon kivoja kavereita. Sika on hyväntuulinen ja aurinkoinen persoona, joka auttaa ja tukee läheisiään. Sika on perhekeskeinen ja erinomainen puoliso.
Hankaluuksien yllättäessä Sika masentuu tavallista herkemmin ja saattaa vaipua melankoliseen olotilaan joksikin aikaa, koska hän uskoo luontaiseen hyvyyteen eikä varaudu pettymyksiin. Sika on tunnettu kyvystään rauhanrakentajana. Sika ei hyväksy minkäänlaista vääristelyä tai teeskentelyä ja uskoo lujasti oikeudenmukaisuuteen. Sika rakastaa lapsena tarinoita, nuorena kavereiden kertomuksia ja aikuisena juoruja. Sika on erittäin älykäs, mutta varoo osoittamasta sitä liian avoimesti. Sialla on yleensä elämässään onnea ja harvoin häneltä puuttuu mitään. Sian on pidettävä puolensa, ettei hänen ystävällistä luonnettaan käytetä hyväksi, mutta Sika matkaa läpi elämänsä keräten ystäviä, saaden ihailua ja auttaen muita. Jos Sian hyväntahtoisuutta käytetään hyväksi, Sika ei kanna siitä kaunaa, mutta ei lopulta jää sivusta katsojaksi, vaan suuttuu pahanpäiväisesti ja viheltää pelin poikki. Sika on kärsivällinen ja älykäs luonne, joka suhtautuu elämään rennosti. Sian on varottava liiallista anteliaisuutta.
Sika on ahkera ja tunnollinen työntekijä. Sialla saattaa olla tapana keskittyä elämän ehtoopuolen suunnitteluun ja miettiä millaisen perinnön hän jättää jälkeensä. Hän haluaa tehdä kaiken kunnolla, jotta voi myöhemmin muistella saavutuksiaan. Sika on paksunahkainen ja toipuu vastoinkäymisistä nopeasti uskonsa ja luonteenlujuutensa avulla. Sian rehellisyys, liiallinen avoimuus ja luottavaisuus voi kääntyä myös heitä vastaan työelämässä. Heissä on sopuisuutta ja anteliaisuutta, kunhan vain mikään ei ole heidän omista tarpeistaan pois. Sikaa voi viehättää työskentely yhdistyksessä tai hyväntekeväisyydessä, sillä Sika on halukas auttamaan muita. Sika haluaa rohkaista ja neuvoa sekä auttaa hädänalaisia. Sika on pikkumaisen siisti ja tehokas, etsimässä aina jotain mitä voisi vielä parantaa. Sika on usein varsinainen tee-se-itse-ihminen. Koska Sika nauttii ihmisten hoivaamisesta, monet päätyvät lääkäreiksi, hoitajiksi, opettajiksi tai ravintola-alalle. Sika voi menestyä liike-elämässä ja yrittäjänä. Luova työ soveltuu Sialle ja Sika nauttii erityisesti käsitöistä. Sika arvostaa taloudellista vakautta ja Sialla on hyvä vainu raha-asioissa. Sika ei turhia vetkuttele, vaan tarttuu toimeen, ehkä saavuttaakseen loisteliaan elämän. Sika vuorottelee ahkeruuden ja laiskuuden välillä, energiapuuskat työelämässä tulevat ja menevät. Sama tilanne ulottuu myös kotiin ja Sian koti voi olla toisinaan sotkuinen ja epäsiisti.
Onko edessäsi tärkeiden ratkaisuiden aika? Lisätiedot: Anna-Sofia
Siat ovat hyväsydämisiä ja tunteellisia ihmisiä ja voivat olla myös liian suvaitsevaisia, koska Siat vihaavat epäsopua. Sika antaa liian helpolla anteeksi, eikä osaa sanoa edes tarvittaessa ei. Sialla on harvoin vihamiehiä, sillä Sika on vaatimaton ja hyväntahtoinen luonne. Sika on romanttinen vanhanaikaisella tavalla ja hän on erinomainen aviopuoliso, Sika on kuin luotu avioelämään. Siat kaipaavat ja arvostavat läheisyyttä ja nauttivat kumppaninsa seurasta. Siat ovat hyvin perhekeskeisiä ja lapsirakkaita, vaikka Sika voikin luoda uraa ja menestyä liikeasioissa. Sika voi palvoa ihastuksensa kohdetta vuosikausia saamatta kerrottua sitä hänelle. Sika ei jätä puolisoaan pulaan ja on hyvin hellä, lämmin ja huomaavainen. Hän on perhekeskeinen ja luotettava rakkaudessa. Aistillisuus ja materialistisuus ovat Sialle tärkeitä ja he voivat keskittyä keräämään ympärilleen maanläheistä mammonaa, jonka toivovat voivansa jättää myöhemmin perillisilleen. Sialla on ylellinen maku ja hän janoaa loisteliasta elämää viiden tähden hotelleineen. Taloustyöt kotona eivät ole Sialle kaikkein tärkeimpiä. Sian talous on vakaalla pohjalla ja hän haluaa nauttia sen tuomista eduista. Sika hankkii itselleen ystäviä läpi elämänsä, hän solmii helposti uusia ihmissuhteita. Sika nauttii ajasta ystäviensä kanssa ja valmistaa heille mielellään ruokaa ja järjestää kutsuja. Sika hemmottelee mielellään itseään ja ystäviään.
Onko perhe salainen voimavarasi? Lisätiedot: Tanja
Sika tulee toimeen erittäin hyvin Vuohen, Jäniksen, Koiran ja Tiikerin merkkien alla syntyneiden kanssa sekä toisen Sian kanssa. Jäniksen kanssa Sialla on yhteinen rakkaus: koti. Henkisesti suhde voi olla pinnallinen, mutta yhteistä tekemistä riittää ja suhde on kohtuullisen eroottinen. Vuohen kanssa suhde on rauhaarakastava ja lämpimän aistillinen. Kotona pitää olla mukavaa ja taloudellinen Sika jopa nauttii Vuohen tuhlailusta. Sika palvoo Tiikeriä kiihkeästi ja suhde on hyvin eroottinen, mutta taloudellisesti Tiikeri on kuluttava kumppani. Rotan kanssa Sika kerää rahaa, sillä molemmat ovat hyvin älykkäitä, mutta suhde on eroottisesti viileä. Koiran askeettinen luonne tasoittaa ylellisyydessä viihtyvän Sian luonnetta ja suhde voi olla hyvinkin toimiva. Koira on hyvin herkkävaistoinen siinä missä Sika on sinisilmäinen. Kahden Sian suhde on hyvin erikoinen, heitä yhdistää rakkaus ruokaan, juomaan ja erotiikkaan, mutta yhdessä heillä on taipumus lihoa, sillä erotiikkaan kyllästyy, kun sitä on liikaa ja muut aistinautinnot korvaavat jääneen ajan. Härkä on Sian mielestä ankea luonne, eikä tajua elämännautinnoista mitään. Härkä tuputtaa tiukkoja elämänasenteitaan ja itsekuria Sialle ja Sika joutuu pakokauhun valtaan. Mukautuvan luonteensa ansiosta Sika voi saada aikaan tyydyttävän ja toimivan suhteen myös muiden kiinalaisen eläinradan merkkien kanssa lukuun ottamatta liian salaperäistä Käärmettä, jonka viettelevä käytös ei suinkaan kohdistu Sikaan vaan hohdokkaampiin taivaanmerkkeihin.
Uskallatko luottaa ihmissuhteeseesi? Lisätiedot: Saga
1911, 1923, 1935, 1947, 1959, 1971, 1983, 1995, 2007, 2019, 2031
Koska Sian vuosi päättää jakson, on aika hoitaa keskeneräiset asiat kuntoon. Sillä kuinka jakson päättää voi olla karmallista merkitystä, eli aiemmat hyvät teot palkitaan ja epäviisaasti toimineet voivat katua, surra ja harmitella omia ratkaisujaan. Riippumatta siitä mitä kuluneiden 12 vuoden aikana on tapahtunut, Sian vuosi on miettimisen aikaa. Se voi merkitä tulevaisuuden suunnittelua, tai maineikasta ja menestynyttä aikaa. On aika levätä ja kerätä voimia tulevaa varten ja on aika nauttia hyvällä omalla tunnolla saavuttamistaan asioista ja ansioista. Sian vuonna nautitaan perhe-elämästä. Sian vuosi on myös kuluttamisen vuosi, jolloin ylellisyystavarat tekevät kauppansa. Ihmiset sijoittavat rahaa vapaa-ajan harrastuksiin ja lomailuun.
Monissa elämäntilanteissa voi tarvita apuamme. Autamme sinua ihmissuhde ja rakkausasioissa, myös talous ja työ.
Kanta-asiakkaamme soittavat edullisemmin suoraan valitsemalleen ennustajalle, ennustuspuheluiden hinnat 1,90-2,05 €.
Soita valitsemallesi ennustajalle suoraan numeroon! Valitse itse kenen apua haluat. Numerot löytyvät ennustajien omilta sivuilta.
Elementtien vaikutus ihmisen luonteeseen:
Metalli: | itsenäinen, jääräpäinen, itsekäs, lujaluonteinen |
Vesi: | huomaavaisuus, delegoija, suoriutuja |
Puu: | organisoija, luotettava, sitkeä, täsmällinen |
Tuli: | impulsiivinen, aktiivinen, itsekäs, energinen |
Maa: | vakaa, älykäs, organisoija, järjestelmällinen, ahkera |
Elementit muodostuvat aurinkokunnan viidestä suurimmasta planeetasta:
Venus | jonka elementti on Metalli, joka symboloi sadonkorjuuta |
Jupiter | jonka elementti on Puu, joka on alku, luomisen vuodenaika |
Merkurius | jonka elementti on Vesi, joka ruokkii Puun aikaan saamaa kasvua |
Mars | jonka elementti on Tuli, joka yhdistetään kuumuuteen |
Saturnus | jonka elementti on Maa, joka on vuoden keskikohta ja on verrattavissa Aurinkoon |
Kahdentoista vuoden kierrossa kukin vuosi on nimetty eläimen mukaan, joka hallitsee omaa vuottaan. Sen mukaan ihminen on syntymävuoden perusteella joko Rotta, Härkä, Tiikeri, Jänis, Lohikäärme, Käärme, Hevonen, Vuohi, Apina, Kukko, Koira tai Sika. (Yleisesti esiintyy pieniä eroja eläinmerkkien nimissä, esimerkiksi härkä voi olla puhveli, jänis voi olla kissa ja vuohi voi olla lammas.) Jokainen merkki toistuu 12 vuoden välein. Nämä 12 eläintä hallitsevat myös tiettyjä vuorokauden aikoja. Vuorokausi jakautuu ns kaksoistunteihin.
Syntymähetkellä eli kellon ajalla on merkitystä kiinalaisessa horoskoopissa. Jokainen vuorokausi jaetaan ns kaksoistunteihin, joista jokaista hallitsee yksi eläinmerkeistä. Eläinmerkillä on vaikutusta ihmiseen luonteenpiirteisiin. Ne voivat pehmentää tai voimistaa ihmisen syntymävuoden ja -kuukauden määrittämiä piirteitä. Myös kaksoistunneilla on positiivinen ja negatiivinen puolensa. Yang ja Yin tunnit seuraavat toistaan.
Syntymähetki | Kaksoistunti | Vaikutus luonteeseen |
---|---|---|
klo 23 - 01 | Rotan kaksoistunti | Viehättävyys, vetovoimaisuus, aktiivisuus, intuitiivisuus, onnekkuus |
klo 01 - 03 | Härän kaksoistunti | Rehellisyys, vankkumattomuus, luotettavuus, käytännöllisyys, maanläheisyys |
klo 03 - 05 | Tiikerin kaksoistunti | Rohkeus, intohimoisuus, optimistisuus, innostuneisuus, uteliaisuus |
klo 05 - 07 | Jäniksen kaksoistunti | Herkkyys, taiteellisuus, luovuus, viisaus, pikkutarkkuus, mielikuvituksellisuus |
klo 07 - 09 | Lohikäärmeen kaksoistunti | Itsevarmuus, dynaamisuus, värikkyys, omintakeisuus, suosio |
klo 09 - 11 | Käärmeen kaksoistunti | Tarkkanäköisyys, oveluus, tyylikkyys, upeus, ylpeys, hienovaraisuus |
klo 11 - 13 | Hevosen kaksoistunti | Nokkeluus, elinvoimaisuus, itsenäisyys, toimeliaisuus, häilyvyys |
klo 13 - 15 | Vuohen kaksoistunti | Sivistyneisyys, lempeys, hellyys, mukavuudenhaluisuus, teennäisyys |
klo 15 - 17 | Apinan kaksoistunti | Älykkyys, nerokkuus, nokkeluus, monipuolisuus, muuntautumiskykyisyys |
klo 17 - 19 | Kukon kaksoistunti | Ahkeruus, intohimoisuus, siisteys, keskittyneisyys, järjestelmällisyys |
klo 19 - 21 | Koiran kaksoistunti | Rehellisyys, luotettavuus, uskollisuus, epäitsekkyys, huolehtivaisuus |
klo 21 - 23 | Sian kaksoistunti | Seurallisuus, materialistisuus, vilpittömyys, anteliaisuus, avoimuus |
Länsimaisen kalenterin mukaisesti vuosi vaihtuu tammikuun alussa, mutta kiinalaisen kalenterin vuosi vaihtuu tammikuun lopussa tai helmikuun aikana. Kiinalainen kuukalenteri määrittää eläinhoroskoopin vuodelle, sekä kuukautta edustavan eläimen.
Länsimainen kalenteri | Kiinalainen horoskooppi | Hallitseva merkki |
---|---|---|
tammikuu | helmikuu | Tiikeri |
helmikuu | maaliskuu | Jänis |
maaliskuu | huhtikuu | Lohikäärme |
huhtikuu | toukokuu | Käärme |
toukokuu | kesäkuu | Hevonen |
kesäkuu | heinäkuu | Vuohi |
heinäkuu | elokuu | Apina |
elokuu | syyskuu | Kukko |
syyskuu | lokakuu | Koira |
lokakuu | marraskuu | Sika |
marraskuu | joulukuu | Rotta |
joulukuu | tammikuu | Härkä |
Mistä merkit ovat saaneet nimensä, on epävarmaa, mutta legendan mukaan eräänä uutena vuotena Buddha kutsui kaikki valtakuntansa eläimet luokseen, mutta vain 12 eläintä saapui paikalle.
Ensimmäisenä saapui rotta, sitten härkä, tiikeri jne. Kiitollisena siitä, että eläimet olivat saapuneet Buddhan luokse, hän päätti nimetä kunkin eläimen mukaan yhden vuoden ja kyseisenä vuonna syntyneet saisivat periä osan tuon eläimen luonteenpiirteistä, esimerkiksi härän vuonna syntyneet ovat ahkeria tekemään töitä, päättäväisiä, itsepäisiä kuten härät ja koiran vuonna syntyneet ovat uskollisia ja luotettavia kuin koirat.
Koska jokainen ei tietenkään voi saada kaikkia tietyn merkin luonteenpiirteitä on mielenkiintoista nähdä mitkä samankaltaisuudet toteutuvat ja se on juuri se kiinalaisen horoskoopin viehätysvoima.
Kiinalainen astrologia on paljon monimutkaisempaa, kuin tällaisessa yleiskatsauksessa voidaan tuoda esille. Täydellinen kiinalainen horoskooppi ottaa huomioon tulkinnassa vuoden, kuukauden, päivän ja kellonajan. Nyt esitellään kuitenkin vain kunkin merkin perusluonnetta elementtien ja eläinmerkkien kannalta ja voit saada niistä jonkinlaisen kuvan mitä tiettynä eläinvuonna syntyminen tuo tullessaan.
Uusi vuosihoroskooppi 2025 jokaiselle tähtimerkille. Lue mitä vuosi tuo tullessaan. Vuosihoroskooppi kattaa eri elämän osa-alueet kuten työ, rakkaus, raha ja terveys. lue lisää...
Mikä tähtimerkki on sinulle paras kumppani, kenen kanssa sovellut parhaiten yhteen. Vertaile eri horoskooppimerkkien haasteita ja vahvuuksia, löydä itsellesi paras kumppani. lue lisää...
Katso mitä länsimainen horoskooppi ennustaa sinulle tapahtuvan tällä viikolla. lue lisää...
Mitä syntymähetkesi astrologinen tulkinta kertoo sinusta ihmisenä, tutustu omaan horoskooppimerkkiisi. lue lisää...
Kiinalainen astrologia määräytyy viidestä luonnon elementistä, joilla on merkkiin voimistava tai hillitsevä vaikutus ja kahdestatoista eläinmerkistä. lue lisää...
Minkä eläinmerkin hallitsemaa vuotta eletään nyt, mikä eläinmerkki hallitsi vuotta, kun synnyit, katso täältä ja tutustu eläinmerkkien vaikutukseen. lue lisää...
Ennustukset.comin selvänäkijät ovat saaneet kutsumuksen ja näkemisen lahjan usein jo verenperintönä. Ennustukset.comin ennustajat ovat kokeneita ja heillä on ammattitaito ennustaa jopa useiden vuosikymmenien kokemuksella. Kaikilla ennustajillamme ja selvännäkijöillämme on halu auttaa sinua parhaan kykynsä mukaan.
Heidän osaamiseensa kuuluu:
Saat vastauksia useimpiin elämäntilanteisiin:
Autamme sinua kohentamaan itsetuntemustasi ja itseluottamustasi. Olemme auttaneet jo vuodesta 2005!
Luotettavat tarot tulkinnat auttavat sinua tekemään ratkaisuja tulevaisuuttasi ajatellen. Kokeile ilmaisia tarotpöytiä! Lue lisää
Oma ennustajasi odottaa soittoasi, lue esittelyt. Asiantuntevat ennustajat auttavat sinua vaikuttamaan kohtaloosi. Lue lisää
Ilmainen vuosihoroskooppi 2025 auttaa sinua suunnittelemaan vuoden tapahtumia, joko luit omasi? Tutustu luonnehoroskooppiisi. Lue lisää
Biorytmisi kertoo sinulle parhaimmat päivät tehdä suuria päätöksiä tai saattaa vaikka projekteja päätökseen. Tiedätkö oman biorytmisi? Lue lisää
Suosittu henkilökohtainen päivähoroskooppi ja viikkohoroskooppisi kertovat mitä sinulle on luvassa rakkaudessa, työssä ja yleisesti. Lue lisää
Viehättääkö sinua itämainen astrologia? Tunnetko oman kiinalaisen tähtimerkkisi? Mitä kiinalainen vuosihoroskooppi lupaa sinulle? Lue lisää