Kiinalainen horoskooppi Hevonen

kiinalainen horoskooppi hevonen

Hevonen

Hevonen on syntynyt eleganssin merkin alla. Hevosia on monenlaisia, heitä voisi verrata säntilliseen työhevoseen, kilpahevoseen ja villihevoseen riippuen minkä elementin alla he ovat syntyneet. Hevoset ovat energisiä ja moneen suuntaan tarmoa pursuilevia luonteita. Hevonen elää vauhdikkaasti ja on vastustamattoman innostunut, tulemaan ja menemään - vapaasti.

Yleinen

Hevosilla on tempperamenttiä ja he suuttuvat nopeasti ja lauhtuvat nopeasti. He innostuvat helposti, mutta innostus myös laantuu yhtä nopeasti. He elävät boheemisti ja suvaitsevat itselleen moninaisia vapauksia. Nokkela, hauska, hyvin pukeutuva ja viehättävä Hevonen rakastaa juhlia ja väkijoukkoja, eikä laita ollenkaan pahakseen ollessaan huomion keskipisteenä häissä tai hautajaisissa. Hevonen on säkenöivä persoona, joka osaa käydä useita keskusteluja yhtä aikaisesti. Hevonen osaa lausua kohteliaisuuksia, imarrella ja huvittaa. Ystäviä riittää, sillä Hevonen on huomaavainen, ja suojeleva kaikkia ystäviään kohtaan, eikä Hevosen seurassa käy koskaan aika pitkäksi. Hevosella on aina jotain jännittävää mielessä. Pahana päivänä hevonen on tuittupäinen, kärsimätön ja ällistyttävän itsekäs myös ystäviään kohtaan. Vapaus ja muista riippumattomuus ovat tärkeimmät asiat Hevosen hyvinvoinnille. Hevosta viehättävät kullan, keltaisen ja oranssin sävyt.

Työ

Hevoset eivät ole kiinnostuneita itsensä analysoimisesta ja näin ollen voivatkin esittää moninaisia rooleja yhteiskunnassa. Vilkkaille Hevosille sopii parhaiten käytännönläheiset työt, jotka eivät vaadi jatkuvaa pitkäjänteisyyttä. Hevosella voi olla monta aloitettua työtä, jotka ovat jääneet kesken, erityisesti, jos ne ovat käsintehtyjä luomuksia. Hevoset eivät voi sietää yksitoikkoisia rutiineja. Hevoset menestyvät liikemaailmassa ja teknisen suunnittelun parissa, heissä on synnynnäisiä johtajanominaisuuksia. Hevosta viehättää viestinnän ja media-alan työt. Hevosissa on voimaa ja kestävyyttä ja he ovat valmiita tekemään kovastikin töitä leipänsä eteen. Hevonen innostuu helposti uuden opiskelusta, hän haluaa oppia uusia taitoja ja lisätä tietojaan. Hevonen opiskelee mielellään kieliä. Hevonen kyllästyy hyvin matalalla kynnyksellä ja tarvitsee vaihtelua työtehtäviin, sillä lyhytkestoiset projektit sopivat hänelle. Hevonen voi olla matkaopas, toimittaja, kääntäjä, tulkki, myyntitykki tai it-ammattilainen. Hevonen on järjestelmällinen ja väsymätön ja kaipaa nopeita muutoksia työtilanteisiin pysyäkseen itse valppaana. Monet elämäntilanteiden muutokset tuovat levottomuutta heidän elämäänsä ja he voivatkin vaihtaa helposti näkökantojaan asioista. Hevonen saattaa pitää matkustelusta ja jopa ulkomailla asumisesta. Hevonen tekee mielellään työtä, jossa saa matkustaa säännöllisesti. Hevonen on hyvin rehellinen ja hänellä on onnea raha-asioissa. Hän hoitaa raha-asiansa säntillisesti.

Annatko työlle liikaa aikaa ja voimavarojasi? Lisätiedot: Saga

Perhe

Hevosessa on fyysistä vetovoimaa ja seksikkyyttä. Sosiaalisesti pidettyinä, hyvin itsensä ilmaisevina ja vapautta rakastavina heillä on monia rakkausjuttuja, mutta pitkäjänteisyyttä heiltä puuttuu. Hevonen on hyväntuulinen ja leppoisa. Hevoset rakastuvat kuolettavasti, mutta unohtavat tunteensa. Hevonen saattaa toimia sokeasti sekä tehdä tyhmyyksiä rakkauden eteen ja petyttyään hän käpertyy itsesääliin ennemmin kuin myöntäisi omat virheensä. Hevoselle pikarakastuminen on tuttua ja mikä toisikaan paremmin lohtua kuin uusi rakkaus edellisen perään. Hevosille kultaisetkaan kahleet eivät ole toivottavia, hän kauhistuu sidoksia, joten Hevonen haluaa säilyttää parisuhteessa eläessään tietyn määrän aikaa omille harrastuksilleen. Perhe on hevoselle tärkeä jatke, jossa hän näkee itsensä kaiken keskipisteessä. Hevonen voi olla itsekäs, mutta samaan aikaan hän käyttää avokätisesti rahaa perheensä hyväksi ja antaa aikaa perheelleen. Kotityöt eivät sovi hevoselle ja mieluiten hän maksaisi niiden tekemisestä jollekin toiselle. Hevosen koti sijaitsee usein vilkkaasti asutulla ja liikennöidyllä alueella, josta on helpot jatkoyhteydet muuanne. Hevosella on laaja ystäväpiiri ja vilkas sosiaalinen elämä. Vaikka Hevonen voi olla aika ajoin oikutteleva, hän haluaa tuntea kuuluvansa laumaan. Hevonen on omilleen hyvin uskollinen.

Huomioidaanko sinun tarpeitasi riittävästi? Lisätiedot: Saga

Rakkaus

Hevonen sopii erityisen hyvin yhteen Tiikerin, Kukon, Vuohen ja Koiran merkkien alla syntyneiden kanssa. Tiikerin kanssa Hevosella on intohimoinen rakkaussuhde. Yhdessä he kokevat olevansa voittamattomia. Vaikka kiihkeimmät tunteet menisivät ohitse, he pysyvät yhdessä, sillä he ihailevat toisiaan. Hevonen haluaa tietää olevansa hyväksytty ja uskollisesti rakastettu, Koira on uskollinen ja suhde toimisi, jos Koiralle ei muodostuisi lemmenongelmiksi Hevosen ajanpuute. Hellyys ja tunteellisuus ovat avainsanat suhteessa Vuohen kanssa. Hevosen itsekkyys koettelee kuitenkin suhdetta. Hevosta ärsyttää Kukon haaveilu ja unelmointi sekä turhasta puhuminen. Hän saattaa tulla hyvin toimeen Käärmeen, Lohikäärmeen, Jäniksen, Sian ja toisen Hevosen kanssa. Käärme ei suvaitse Hevosen uskottomuutta. Lohikäärmeen kanssa valtataistelut ovat yleisiä, vaikka Hevonen ja Lohikäärme kunnioittavat toisiaan. Sian ja Hevosen suhde on aistillinen. Hevonen muodostaa toisen Hevosen kanssa eroottisen suhteen, jota haittaa vain molempien itsekkyys. Harkitsevainen Jänis ja höyrypäinen Hevonen, löytävät parhaimmillaan kultaisen keskitien yhdessä. Härkä on Hevoselle liian vakava ja yrittää sitkeästi kesyttää Hevosen. Apinan uteliaisuus ja Rotan halu saada elämään varmuutta ei auta suhteessa Hevoseen, joka haluaa olla riippumaton.

Oletko tekemässä oikean ratkaisun? Lisätiedot: Alisa

Vuodet

1906, 1918, 1930, 1942, 1954, 1966, 1978, 1990, 2002, 2014, 2026

Hevosen vuonna on aika säilyttää ja rakentaa uutta, ajankohta on nopeatempoinen ja jännittävä. Silloin ei kannata aloittaa mitään uusia suuria projekteja, vaan jatkaa jo aiemmin suunniteltujen asioiden toteuttamista. Seuraa sitä mikä tuntuu varmalta. Mikäli et ole varma uuden projektin aloittamisesta tai päämäärä on sinulle epävarma, lykkää päätöksen tekemistä myöhemmäksi. Hevosen vuonna kauppa käy ja raha liikkuu. Hevosen vuonna salaisuudet vuotavat päivän valoon, on tärkeää olla lahjomaton ja rehellinen, mikäli et halua epäedullisten asioiden ilmestyvän julkiseen tietoon. Hevosen vuodella on merkitystä terveyteen, se voi parantua, mikäli toimit oikein ja päinvastoin terveyden laiminlyönti voi kostautua. Hevosen vuoteen mahtuu paljon suuria tunteita. Hevosen vuonna tehdään urheiluennätyksiä ja menestytään ulkoilmalajeissa.

Ennustajat

Päivän suosituin: Saga - unien tulkitsija ja selvännäkijä

0600-127-44 2,00 e/min + pvm

Kiinalainen horoskooppi

Apina

Apina

Härkä

Härkä

Hevonen

Hevonen

Jänis

Jänis

Käärme

Käärme

Koira

Koira

Kukko

Kukko

Lohikäärme

Lohikäärme

Rotta

Rotta

Sika

Sika

Tiikeri

Tiikeri

Vuohi

Vuohi

Planeetat ja Elementit

Elementtien vaikutus ihmisen luonteeseen:

Metalli:itsenäinen, jääräpäinen, itsekäs, lujaluonteinen
Vesi:huomaavaisuus, delegoija, suoriutuja
Puu:organisoija, luotettava, sitkeä, täsmällinen
Tuli:impulsiivinen, aktiivinen, itsekäs, energinen
Maa:vakaa, älykäs, organisoija, järjestelmällinen, ahkera

Elementit muodostuvat aurinkokunnan viidestä suurimmasta planeetasta:

Venusjonka elementti on Metalli, joka symboloi sadonkorjuuta
Jupiterjonka elementti on Puu, joka on alku, luomisen vuodenaika
Merkuriusjonka elementti on Vesi, joka ruokkii Puun aikaan saamaa kasvua
Marsjonka elementti on Tuli, joka yhdistetään kuumuuteen
Saturnusjonka elementti on Maa, joka on vuoden keskikohta ja on verrattavissa Aurinkoon

Kahdentoista vuoden kierrossa kukin vuosi on nimetty eläimen mukaan, joka hallitsee omaa vuottaan. Sen mukaan ihminen on syntymävuoden perusteella joko Rotta, Härkä, Tiikeri, Jänis, Lohikäärme, Käärme, Hevonen, Vuohi, Apina, Kukko, Koira tai Sika. (Yleisesti esiintyy pieniä eroja eläinmerkkien nimissä, esimerkiksi härkä voi olla puhveli, jänis voi olla kissa ja vuohi voi olla lammas.) Jokainen merkki toistuu 12 vuoden välein. Nämä 12 eläintä hallitsevat myös tiettyjä vuorokauden aikoja. Vuorokausi jakautuu ns kaksoistunteihin.

Kaksoistunnit

Syntymähetkellä eli kellon ajalla on merkitystä kiinalaisessa horoskoopissa. Jokainen vuorokausi jaetaan ns kaksoistunteihin, joista jokaista hallitsee yksi eläinmerkeistä. Eläinmerkillä on vaikutusta ihmiseen luonteenpiirteisiin. Ne voivat pehmentää tai voimistaa ihmisen syntymävuoden ja -kuukauden määrittämiä piirteitä. Myös kaksoistunneilla on positiivinen ja negatiivinen puolensa. Yang ja Yin tunnit seuraavat toistaan.

Syntymähetki Kaksoistunti Vaikutus luonteeseen
klo 23 - 01 Rotan kaksoistunti Viehättävyys, vetovoimaisuus, aktiivisuus, intuitiivisuus, onnekkuus
klo 01 - 03 Härän kaksoistunti Rehellisyys, vankkumattomuus, luotettavuus, käytännöllisyys, maanläheisyys
klo 03 - 05 Tiikerin kaksoistunti Rohkeus, intohimoisuus, optimistisuus, innostuneisuus, uteliaisuus
klo 05 - 07 Jäniksen kaksoistunti Herkkyys, taiteellisuus, luovuus, viisaus, pikkutarkkuus, mielikuvituksellisuus
klo 07 - 09 Lohikäärmeen kaksoistunti Itsevarmuus, dynaamisuus, värikkyys, omintakeisuus, suosio
klo 09 - 11 Käärmeen kaksoistunti Tarkkanäköisyys, oveluus, tyylikkyys, upeus, ylpeys, hienovaraisuus
klo 11 - 13 Hevosen kaksoistunti Nokkeluus, elinvoimaisuus, itsenäisyys, toimeliaisuus, häilyvyys
klo 13 - 15 Vuohen kaksoistunti Sivistyneisyys, lempeys, hellyys, mukavuudenhaluisuus, teennäisyys
klo 15 - 17 Apinan kaksoistunti Älykkyys, nerokkuus, nokkeluus, monipuolisuus, muuntautumiskykyisyys
klo 17 - 19 Kukon kaksoistunti Ahkeruus, intohimoisuus, siisteys, keskittyneisyys, järjestelmällisyys
klo 19 - 21 Koiran kaksoistunti Rehellisyys, luotettavuus, uskollisuus, epäitsekkyys, huolehtivaisuus
klo 21 - 23 Sian kaksoistunti Seurallisuus, materialistisuus, vilpittömyys, anteliaisuus, avoimuus

Länsimaisen kalenterin mukaisesti vuosi vaihtuu tammikuun alussa, mutta kiinalaisen kalenterin vuosi vaihtuu tammikuun lopussa tai helmikuun aikana. Kiinalainen kuukalenteri määrittää eläinhoroskoopin vuodelle, sekä kuukautta edustavan eläimen.

Länsimainen kalenteri ja kiinalainen horoskooppi

Länsimainen kalenteri Kiinalainen horoskooppi Hallitseva merkki
tammikuu helmikuu Tiikeri
helmikuu maaliskuu Jänis
maaliskuu huhtikuu Lohikäärme
huhtikuu toukokuu Käärme
toukokuu kesäkuu Hevonen
kesäkuu heinäkuu Vuohi
heinäkuu elokuu Apina
elokuu syyskuu Kukko
syyskuu lokakuu Koira
lokakuu marraskuu Sika
marraskuu joulukuu Rotta
joulukuu tammikuu Härkä

Kiinalaisen horoskoopin synty

Mistä merkit ovat saaneet nimensä, on epävarmaa, mutta legendan mukaan eräänä uutena vuotena Buddha kutsui kaikki valtakuntansa eläimet luokseen, mutta vain 12 eläintä saapui paikalle.

Ensimmäisenä saapui rotta, sitten härkä, tiikeri jne. Kiitollisena siitä, että eläimet olivat saapuneet Buddhan luokse, hän päätti nimetä kunkin eläimen mukaan yhden vuoden ja kyseisenä vuonna syntyneet saisivat periä osan tuon eläimen luonteenpiirteistä, esimerkiksi härän vuonna syntyneet ovat ahkeria tekemään töitä, päättäväisiä, itsepäisiä kuten härät ja koiran vuonna syntyneet ovat uskollisia ja luotettavia kuin koirat.

Koska jokainen ei tietenkään voi saada kaikkia tietyn merkin luonteenpiirteitä on mielenkiintoista nähdä mitkä samankaltaisuudet toteutuvat ja se on juuri se kiinalaisen horoskoopin viehätysvoima.

Kiinalainen astrologia on paljon monimutkaisempaa, kuin tällaisessa yleiskatsauksessa voidaan tuoda esille. Täydellinen kiinalainen horoskooppi ottaa huomioon tulkinnassa vuoden, kuukauden, päivän ja kellonajan. Nyt esitellään kuitenkin vain kunkin merkin perusluonnetta elementtien ja eläinmerkkien kannalta ja voit saada niistä jonkinlaisen kuvan mitä tiettynä eläinvuonna syntyminen tuo tullessaan.

Lue ilmaiset horoskoopit

Vuosihoroskooppi

Vuosihoroskooppi 2025

Uusi vuosihoroskooppi 2025 jokaiselle tähtimerkille. Lue mitä vuosi tuo tullessaan. Vuosihoroskooppi kattaa eri elämän osa-alueet kuten työ, rakkaus, raha ja terveys. lue lisää...

Vuosihoroskooppi

Rakkaushoroskooppi

Mikä tähtimerkki on sinulle paras kumppani, kenen kanssa sovellut parhaiten yhteen. Vertaile eri horoskooppimerkkien haasteita ja vahvuuksia, löydä itsellesi paras kumppani. lue lisää...

Viikkohoroskooppi

Viikkohoroskooppi

Katso mitä länsimainen horoskooppi ennustaa sinulle tapahtuvan tällä viikolla. lue lisää...

Luonnehoroskooppi

Luonnehoroskooppi

Mitä syntymähetkesi astrologinen tulkinta kertoo sinusta ihmisenä, tutustu omaan horoskooppimerkkiisi. lue lisää...

Kiinalainen horoskooppi

Kiinalainen horoskooppi

Kiinalainen astrologia määräytyy viidestä luonnon elementistä, joilla on merkkiin voimistava tai hillitsevä vaikutus ja kahdestatoista eläinmerkistä. lue lisää...

Kiinalainen vuosiennuste

Kiinalainen vuosiennuste

Minkä eläinmerkin hallitsemaa vuotta eletään nyt, mikä eläinmerkki hallitsi vuotta, kun synnyit, katso täältä ja tutustu eläinmerkkien vaikutukseen. lue lisää...

Älä murehdi huomista, voimme auttaa jo tänään !

Ennustukset.comin selvänäkijät ovat saaneet kutsumuksen ja näkemisen lahjan usein jo verenperintönä. Ennustukset.comin ennustajat ovat kokeneita ja heillä on ammattitaito ennustaa jopa useiden vuosikymmenien kokemuksella. Kaikilla ennustajillamme ja selvännäkijöillämme on halu auttaa sinua parhaan kykynsä mukaan.

Heidän osaamiseensa kuuluu:

  • intuitiivinen selvännäkö
  • tarot tulkinta
  • astrologia ja horoskoopit
  • henkimaailman viestit
  • enkelikortti ennustus
  • korttiennustus
  • unitulkinta
  • reiki, energia ja kaukoparannus
  • numerologia
  • kristalliennustus
  • muut ennustukset
  • fortunetelling in English

Saat vastauksia useimpiin elämäntilanteisiin:

  • raha
  • rakkaus
  • ihmissuhteet
  • talous
  • parisuhde
  • perhe
  • työ
  • asuminen
  • hyvinvointi
  • terveysasiat
  • opiskelu
  • koulutus

Autamme sinua kohentamaan itsetuntemustasi ja itseluottamustasi. Olemme auttaneet jo vuodesta 2005!

Ennustajat

Päivän suosituin: Saga - unien tulkitsija ja selvännäkijä

0600-127-44 2,00 e/min + pvm