Kiinalainen horoskooppi Käärme

kiinalainen horoskooppi käärme

Käärme

Käärme on syntynyt viisauden merkin alla. Älykkyys, syvällisyys ja erittäin intuitiivinen herkkyys ovat Käärmeen hienoimmat ominaisuudet. Lumoavalla Käärmeellä on taipumusta mystiikkaan ja juuri tämä salaperäisyys viehättää hänessä. Käärme on rauhallinen ja varautunut. Käärme on analyyttinen filosofi, jonka psykologiset oivallukset tuntuvat siltä kuin Käärme näkisi toisen ihmisen sieluun. Käärmeen vahvuus on henkinen energia, ei niinkään fyysinen dynaamisuus.

Yleinen

Käärmeen aivoja voidaan verrata tietokoneeseen, hän punnitsee asioita ja tekee johtopäätöksiä, hän luottaa omaan näkemykseensä, eikä arvosta muiden neuvoja. Käärme osaa olla huikaisevan romanttinen, hauska ja aina yhtä ihastuttavan taitava flirttailija, josta ei voi olla pitämättä. Käärme on erittäin huumorintajuinen ja hänellä riittää ihailijoita. Käärme on kriittinen ja analysoiva luonne, syvällinen ajattelija, mutta hän voi olla myös hyvin ovela. Hän pääsee tavoitteeseensa hienovaraisella vihjailulla, saaden muut uskomaan, että ajatus oli alun perin heidän omansa. Hän keskittyy syvästi mielenkiintonsa kohteeseen ja hylkää pinnalliset epäolennaisuudet. Hän kykenee tuomaan parhaat, vahvat puolensa käyttöön kriisissä ja näin ollen havaitsee asioiden tärkeysjärjestyksen. Käärme ei siedä loukatuksi tulemista, silloin hänestä nousee kostonhimoinen puoli esiin. Käärme odottaa kärsivällisesti oikeaa hetkeä iskeä takaisin, Käärmeen kosto on armoton. Käärme on taloudellisesti hyvässä asemassa, koska osaa suhtautua ymmärtäväisesti elämän tuomiin oikkuihin ja ajattelee asioita aina pidemmällä aikavälillä.

Työ

Käärme ei pelkää kovaa työntekoa. Hän on määrätietoinen, mutta voi olla myös häikäilemätön. Käärme on pohjimmiltaan epäluuloinen ja vaikeasti lähestyttävä, hän ei koskaan unohda kärsimäänsä vääryyttä. Käärme luo kuuluisan nahkansa monta kertaa elämänsä aikana siirtyen uusiin haasteisiin. Hän voi vaihtaa harrastuksia ja työpaikkaa. Käärme haluaa tutkia ja kirjoittaa, hän menestyy tutkijana, opettajana, poliitikkona, johtajana, psykoterapeuttina tai sosiaalityöntekijänä. Luonnontieteet ja tekniikka kiinnostavat Käärmettä. Myös paranormaalit ilmiöt, taide, filosofia ja okkultismi kiehtovat Käärmettä, joka mielellään syventyy aihetta käsitteleviin kirjoihin ja elokuviin. Käärmeillä on erinomainen vaisto ja hän voi olla myös selvänäköinen. Käärmeet voivat olla meedioita. Käärme viihtyy luovassa työssä tai tutkijana. Käärmeen analyyttinen mielenlaatu auttaa häntä ymmärtämään yksityiskohtia ja osumaan suoraan asian ytimeen. Käärme ei pidä siitä, että häntä häiritään. Käärme nauttii hiljaisesta mietiskelystä ja tekee mielellään yksinään töitä. Käärme on työelämässä hyvin neuvokas. Pieni salaperäisyys työelämässä soveltuu Käärmeelle ja hän ei mielellään paljasta kaikkia korttejaan kerralla.

Oletko jo saavuttanut sen mitä haluat? Lisätiedot: Tiina

Perhe

Käärme on hyvin seksuaalinen, aistillinen ja intohimoinen suhteessaan ja se voi johtaa hänet vaikeuksiin suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Hän on erittäin mustasukkainen ja omistava. Käärme voi olla vaikutusvaltainen ystävä, mutta vaarallinen vihollinen. Käärmeitä pidetään lapsirakkaina, mutta takana voi olla myös halu sitoa puoliso perhevelvollisuuksiin. Jos Käärme jätetään, hänen kostostaan voi olla varma. Häviämään Käärme ei kuitenkaan opi helposti ja silloin astuu esiin myrkyllisempi versio herkkyydestä. Käärme on koko eläinradan surkein peluri, joka voi vaarantaa hänen taloudellisen menestyksensä. Onnekkuudessa Käärmettä on vaikea päihittää silloin, kun puhutaan rahasta. Jotenkin hän aina kääntää tilanteen edukseen. Käärme on hyvin nirso ja kumppanin valinta tapahtuu huolellisesti ja tarkkanäköisesti. Taloudellisessa mielessä Käärme on ihanteellinen puoliso ja halukas käyttämään rahaa perheensä hyväksi. Käärme pukeutuu tyylikkäästi ja osaa lisätä asuunsa pieniä yksityiskohtia, naispuolinen Käärme on sensuelli ilmestys. Käärme arvostaa myös tyylikästä kotia ja laadukkaita huonekaluja. Ylellisyys viehättää Käärmettä. Käärmeellä on taipumusta muuttaa usein tai hankkia useita koteja.

Mietitkö asiaa liikaa muiden kannalta? Lisätiedot: Tanja

Rakkaus

Käärme sopii erityisen hyvin yhteen Härän, Lohikäärmeen, Kukon ja Jäniksen kanssa. Käärmeen ja Kukon suhde on hyvin intohimoinen. He luottavat toisiinsa täydellisesti ja kehittyvät yhdessä henkisesti. Härkä haluaa ottaa ohjat käsiin kotona ja se sopii Käärmeelle. Härkä kohtelee Käärmettä kuin kukkaa kämmenellä ja hemmottelee häntä, vaikka suhde ei olekaan varsin eroottinen. Kahden Käärmeen suhde on kiihkeä ja aistillinen, mutta kuolettavan mustasukkainen. Lohikäärmeen kanssa suhdetta varjostaa mustasukkaisuus. Jäniksen kanssa on vaarana, että suhde kaatuu liialliseen pohdiskeluun, jossa ei edetä sanoista tekoihin. Jos Käärme saa riittävästi vapautta, hän voi solmia toimivan suhteen Hevosen, Vuohen, Apinan, Rotan ja Koiran kanssa. Rotta ja Käärme lumoutuvat toisistaan suorastaan maagisesti ja nauttivat aistimaailman iloista. Molemmat arvostavat rahaa. Suhteen ongelmaksi muodostuu Rotan suhtautuminen mystiikkaan. Käärme ja Koira kunnioittavat toisiaan, mutta yhteistä aikaa tuntuu olevan vaikea löytää. Suhde tahtoo jäädä etäiseksi ja muodolliseksi. Vuohen kanssa suhde toimii niin kauan kuin heillä on rahaa, jos köyhyys astuu ovesta ulos, rakkaus lentää ikkunasta ulos. Apinan kanssa suhteessa on ongelmia erilaisen huumorintajun myötä, molemmat ovat huumorintajuisia, mutta eivät tajua toistensa huumoria. Sika on Käärmeelle liian rehellinen ja Tiikerin elämäntapa on liian repivää rauhaa rakastavalle Käärmeelle.

Koetko, että osaat rakastaa aidosti? Lisätiedot: Päivi

Vuodet

1905, 1917, 1929, 1941, 1953, 1965, 1977, 1989, 2001, 2013, 2025

Käärmeen vuotta siivittää taloudellinen optimisti. Käärmeen vuonna on aika korjata tekemiään virheitä, päätöksiä ja tekoja. Sinun on mahdollista vaikuttaa aiempien tapahtumien seurauksiin. Käärmeen vuosi on myös kriittisyyden ja itsetutkiskelun vuosi, on aika punnita omia motiivejaan ja vaatimuksiaan, harkita myös toiveitaan. Jos jokin elämänalueista kaipaa muutosta, ratkaisevaa parantamista on oltava hienovarainen ilmaistessaan mielipiteensä, jos samalla hakee asialle toisten hyväksyntää. Kriittinen suhtautuminen ilmenee helposti. On tärkeää lukea sopimukset tarkkaan ja varoa merkityksiä, joiden vastaus voidaan tulkita kahdella tavalla. Kolikolla on kaksi puolta. On parempi odottaa ensireaktioita ja edetä asiassa rauhallisesti kuin olla liian suora. Käärmeen vuonna syntyy odottamattomia suhteita. Käärmeen vuonna paljastuu salattuja asioita. Otsikoissa pyörivät skandaalit ja poliittiset juonittelut. Moraalikysymykset nousevat esille.

Ennustajat

Päivän suosituin: Hilla - tulkinnat tarot korteista, kokenut ennustaja apunasi

0600-127-44 2,00 e/min + pvm

Kiinalainen horoskooppi

Apina

Apina

Härkä

Härkä

Hevonen

Hevonen

Jänis

Jänis

Käärme

Käärme

Koira

Koira

Kukko

Kukko

Lohikäärme

Lohikäärme

Rotta

Rotta

Sika

Sika

Tiikeri

Tiikeri

Vuohi

Vuohi

Planeetat ja Elementit

Elementtien vaikutus ihmisen luonteeseen:

Metalli:itsenäinen, jääräpäinen, itsekäs, lujaluonteinen
Vesi:huomaavaisuus, delegoija, suoriutuja
Puu:organisoija, luotettava, sitkeä, täsmällinen
Tuli:impulsiivinen, aktiivinen, itsekäs, energinen
Maa:vakaa, älykäs, organisoija, järjestelmällinen, ahkera

Elementit muodostuvat aurinkokunnan viidestä suurimmasta planeetasta:

Venusjonka elementti on Metalli, joka symboloi sadonkorjuuta
Jupiterjonka elementti on Puu, joka on alku, luomisen vuodenaika
Merkuriusjonka elementti on Vesi, joka ruokkii Puun aikaan saamaa kasvua
Marsjonka elementti on Tuli, joka yhdistetään kuumuuteen
Saturnusjonka elementti on Maa, joka on vuoden keskikohta ja on verrattavissa Aurinkoon

Kahdentoista vuoden kierrossa kukin vuosi on nimetty eläimen mukaan, joka hallitsee omaa vuottaan. Sen mukaan ihminen on syntymävuoden perusteella joko Rotta, Härkä, Tiikeri, Jänis, Lohikäärme, Käärme, Hevonen, Vuohi, Apina, Kukko, Koira tai Sika. (Yleisesti esiintyy pieniä eroja eläinmerkkien nimissä, esimerkiksi härkä voi olla puhveli, jänis voi olla kissa ja vuohi voi olla lammas.) Jokainen merkki toistuu 12 vuoden välein. Nämä 12 eläintä hallitsevat myös tiettyjä vuorokauden aikoja. Vuorokausi jakautuu ns kaksoistunteihin.

Kaksoistunnit

Syntymähetkellä eli kellon ajalla on merkitystä kiinalaisessa horoskoopissa. Jokainen vuorokausi jaetaan ns kaksoistunteihin, joista jokaista hallitsee yksi eläinmerkeistä. Eläinmerkillä on vaikutusta ihmiseen luonteenpiirteisiin. Ne voivat pehmentää tai voimistaa ihmisen syntymävuoden ja -kuukauden määrittämiä piirteitä. Myös kaksoistunneilla on positiivinen ja negatiivinen puolensa. Yang ja Yin tunnit seuraavat toistaan.

Syntymähetki Kaksoistunti Vaikutus luonteeseen
klo 23 - 01 Rotan kaksoistunti Viehättävyys, vetovoimaisuus, aktiivisuus, intuitiivisuus, onnekkuus
klo 01 - 03 Härän kaksoistunti Rehellisyys, vankkumattomuus, luotettavuus, käytännöllisyys, maanläheisyys
klo 03 - 05 Tiikerin kaksoistunti Rohkeus, intohimoisuus, optimistisuus, innostuneisuus, uteliaisuus
klo 05 - 07 Jäniksen kaksoistunti Herkkyys, taiteellisuus, luovuus, viisaus, pikkutarkkuus, mielikuvituksellisuus
klo 07 - 09 Lohikäärmeen kaksoistunti Itsevarmuus, dynaamisuus, värikkyys, omintakeisuus, suosio
klo 09 - 11 Käärmeen kaksoistunti Tarkkanäköisyys, oveluus, tyylikkyys, upeus, ylpeys, hienovaraisuus
klo 11 - 13 Hevosen kaksoistunti Nokkeluus, elinvoimaisuus, itsenäisyys, toimeliaisuus, häilyvyys
klo 13 - 15 Vuohen kaksoistunti Sivistyneisyys, lempeys, hellyys, mukavuudenhaluisuus, teennäisyys
klo 15 - 17 Apinan kaksoistunti Älykkyys, nerokkuus, nokkeluus, monipuolisuus, muuntautumiskykyisyys
klo 17 - 19 Kukon kaksoistunti Ahkeruus, intohimoisuus, siisteys, keskittyneisyys, järjestelmällisyys
klo 19 - 21 Koiran kaksoistunti Rehellisyys, luotettavuus, uskollisuus, epäitsekkyys, huolehtivaisuus
klo 21 - 23 Sian kaksoistunti Seurallisuus, materialistisuus, vilpittömyys, anteliaisuus, avoimuus

Länsimaisen kalenterin mukaisesti vuosi vaihtuu tammikuun alussa, mutta kiinalaisen kalenterin vuosi vaihtuu tammikuun lopussa tai helmikuun aikana. Kiinalainen kuukalenteri määrittää eläinhoroskoopin vuodelle, sekä kuukautta edustavan eläimen.

Länsimainen kalenteri ja kiinalainen horoskooppi

Länsimainen kalenteri Kiinalainen horoskooppi Hallitseva merkki
tammikuu helmikuu Tiikeri
helmikuu maaliskuu Jänis
maaliskuu huhtikuu Lohikäärme
huhtikuu toukokuu Käärme
toukokuu kesäkuu Hevonen
kesäkuu heinäkuu Vuohi
heinäkuu elokuu Apina
elokuu syyskuu Kukko
syyskuu lokakuu Koira
lokakuu marraskuu Sika
marraskuu joulukuu Rotta
joulukuu tammikuu Härkä

Kiinalaisen horoskoopin synty

Mistä merkit ovat saaneet nimensä, on epävarmaa, mutta legendan mukaan eräänä uutena vuotena Buddha kutsui kaikki valtakuntansa eläimet luokseen, mutta vain 12 eläintä saapui paikalle.

Ensimmäisenä saapui rotta, sitten härkä, tiikeri jne. Kiitollisena siitä, että eläimet olivat saapuneet Buddhan luokse, hän päätti nimetä kunkin eläimen mukaan yhden vuoden ja kyseisenä vuonna syntyneet saisivat periä osan tuon eläimen luonteenpiirteistä, esimerkiksi härän vuonna syntyneet ovat ahkeria tekemään töitä, päättäväisiä, itsepäisiä kuten härät ja koiran vuonna syntyneet ovat uskollisia ja luotettavia kuin koirat.

Koska jokainen ei tietenkään voi saada kaikkia tietyn merkin luonteenpiirteitä on mielenkiintoista nähdä mitkä samankaltaisuudet toteutuvat ja se on juuri se kiinalaisen horoskoopin viehätysvoima.

Kiinalainen astrologia on paljon monimutkaisempaa, kuin tällaisessa yleiskatsauksessa voidaan tuoda esille. Täydellinen kiinalainen horoskooppi ottaa huomioon tulkinnassa vuoden, kuukauden, päivän ja kellonajan. Nyt esitellään kuitenkin vain kunkin merkin perusluonnetta elementtien ja eläinmerkkien kannalta ja voit saada niistä jonkinlaisen kuvan mitä tiettynä eläinvuonna syntyminen tuo tullessaan.

Lue ilmaiset horoskoopit

Vuosihoroskooppi

Vuosihoroskooppi 2025

Uusi vuosihoroskooppi 2025 jokaiselle tähtimerkille. Lue mitä vuosi tuo tullessaan. Vuosihoroskooppi kattaa eri elämän osa-alueet kuten työ, rakkaus, raha ja terveys. lue lisää...

Vuosihoroskooppi

Rakkaushoroskooppi

Mikä tähtimerkki on sinulle paras kumppani, kenen kanssa sovellut parhaiten yhteen. Vertaile eri horoskooppimerkkien haasteita ja vahvuuksia, löydä itsellesi paras kumppani. lue lisää...

Viikkohoroskooppi

Viikkohoroskooppi

Katso mitä länsimainen horoskooppi ennustaa sinulle tapahtuvan tällä viikolla. lue lisää...

Luonnehoroskooppi

Luonnehoroskooppi

Mitä syntymähetkesi astrologinen tulkinta kertoo sinusta ihmisenä, tutustu omaan horoskooppimerkkiisi. lue lisää...

Kiinalainen horoskooppi

Kiinalainen horoskooppi

Kiinalainen astrologia määräytyy viidestä luonnon elementistä, joilla on merkkiin voimistava tai hillitsevä vaikutus ja kahdestatoista eläinmerkistä. lue lisää...

Kiinalainen vuosiennuste

Kiinalainen vuosiennuste

Minkä eläinmerkin hallitsemaa vuotta eletään nyt, mikä eläinmerkki hallitsi vuotta, kun synnyit, katso täältä ja tutustu eläinmerkkien vaikutukseen. lue lisää...

Älä murehdi huomista, voimme auttaa jo tänään !

Ennustukset.comin selvänäkijät ovat saaneet kutsumuksen ja näkemisen lahjan usein jo verenperintönä. Ennustukset.comin ennustajat ovat kokeneita ja heillä on ammattitaito ennustaa jopa useiden vuosikymmenien kokemuksella. Kaikilla ennustajillamme ja selvännäkijöillämme on halu auttaa sinua parhaan kykynsä mukaan.

Heidän osaamiseensa kuuluu:

  • intuitiivinen selvännäkö
  • tarot tulkinta
  • astrologia ja horoskoopit
  • henkimaailman viestit
  • enkelikortti ennustus
  • korttiennustus
  • unitulkinta
  • reiki, energia ja kaukoparannus
  • numerologia
  • kristalliennustus
  • muut ennustukset
  • fortunetelling in English

Saat vastauksia useimpiin elämäntilanteisiin:

  • raha
  • rakkaus
  • ihmissuhteet
  • talous
  • parisuhde
  • perhe
  • työ
  • asuminen
  • hyvinvointi
  • terveysasiat
  • opiskelu
  • koulutus

Autamme sinua kohentamaan itsetuntemustasi ja itseluottamustasi. Olemme auttaneet jo vuodesta 2005!

Ennustajat

Päivän suosituin: Hilla - tulkinnat tarot korteista, kokenut ennustaja apunasi

0600-127-44 2,00 e/min + pvm