Luonnehoroskooppi Kalat

Kalat

Kalat

20.2. - 20.3.

Kalat -merkin alle syntynyt ihminen on intuitiivinen, äärimmäisen tunnevoimainen unelmoija, romanttinen haaveilija. Hän on pehmeä ja auttavainen persoona, joka näkee paremman maailman ja on valmis tekemään sen eteen töitä. Kala suostuu yleensä mihin tahansa ja hänet on helppo taivutella, jos hän saa sillä rauhallisen elämän. Kalasta saa erinomaisen ystävän, sillä hän on ennakkoluuloton, aina valmis auttamaan, kärsivällinen ja empaattinen. Kala on usein taiteellisesti lahjakas. Kala on äärimmäisen herkkä, vaikka antaisi ymmärtää ulospäin muuta. Kala välittää mielellään tietoa ja näkee asiat lempeässä valossa.

Kala voi päätyä luovaan ammattiin taiteilijaksi tai näyttelijäksi taiteellisuutensa vuoksi tai hoiva-alalle, sillä Kala nauttii toisten hoitamisesta. Kalasta voi tulla jopa uskonnollinen erakko, koska hän voi kieltäytyä hyväksymästä todellista elämää. Kala tarvitsee vahvan kumppanin, koska taloudellisen ajattelukyvyn puute voi sallia hänen olevankin liiankin avomielinen jokaiselle joka apua pyytää. Tämä myötätuntoinen sielu uskoo maailmaan, jossa elää vain täydellisiä ihmisiä, arjen todellisuus rikkoo unelmat.

Kala eksyy ajoittain turhan syviin vesiin, jolloin läheisten merkitys on hyvin tärkeä. Myös auttaakseen läheisiään Kala voi saattaa itsensä ongelmiin, varsinkin kun Kalan on vaikea sanoa ei. Kalan olisi opittava pitämään puoliaan. Kalalla on hyvä muisti ja hän on erittäin viisas. Kalat ovat kiinnostuneita kaikista rajatieteistä ja omaavat yliaistillisia kokemuksia, näkevät enneunia ja omaavat jopa parantajan kykyjä. Kalalla voi olla selvännäkijän kykyjä, mutta energian kanavoimisessa voi olla vaikeuksia.

Kala on liiankin myöntyväinen kumppaninsa toiveisiin ja saattaa jopa sietää huonoa kohtelua. Kalan rinnalla pärjäävät tunteelliset veden merkit, kaksi Kalaa saa yhdessä aikaan universumin täydellisintä rakkautta, mutta myös maan merkit voivat onnistua rakentamaan Kalojen kanssa hyvän ja tasapainoisen suhteen. Tulen merkit voivat kokea Kalojen kanssa kiihkeän, mutta ohimenevän rakkauden, jota kumpikaan ei koskaan unohda. Ilman merkit vaativat aika paljon tukea muilta planeettasijainneilta, ennen kuin yhteiselo Kalojen kanssa voi edes teoriassa sujua.

Kala on intuitiivinen ja herkkä auttaja luonne, jota kiinnostaa mystisyys. Kun haluat tietää lisää ihmissuhteista tai enneunista, soita ennustajalle tai selvännäkijälle.

Intuitiiviset tulkinnat: Marjaana

Unitulkinnat: Lahja

Ihmissuhteet: Marjaana

Selvänäköiset tulkinnat: Ava

Avainsanat: Herkkyys, tunteellisuus, taide, lempeys, sympaattisuus, romanttisuus

Hallitseva planeetta: Neptunus

Onnen päivä: Keskiviikko

Onnen väri: Violetti, merenvihreä, turkoosi, vaaleanpunainen

Onnen kivi: Helmi, safiiri, kuukivi, akvamariini, ametisti, vuorikristalli

Elementti: Vesi

Luonne: Muuttuva

Laatu: Feminiininen, negatiivinen

Metalli: Tina, platina, palladium

Kukka: Lumme, freesia, vesililja, keltanarsissi

Eläin: Kaikki kalat

Onnenluku: 3, 7, 12, 16, 21, 25, 30, 34, 43, 52

Terveys: Kalat hallitsevat jalkateriä. Psykosomaattisia vaivoja. Taipumusta depressioon.

Tunnettuja tähtimerkin edustajia: Albert Einstein, Auguste Renoir, Cindy Crawford, Steve Jobs

Ennustajat

Päivän suosituin: Hilla - tulkinnat tarot korteista, kokenut ennustaja apunasi

0600-127-44 2,00 e/min + pvm

Luonnehoroskooppi

Vaaka

Vaaka

Skorpioni

Skorpioni

Jousimies

Jousimies

Kauris

Kauris

Vesimies

Vesimies

Kalat

Kalat

Oinas

Oinas

Härkä

Härkä

Kaksoset

Kaksoset

Rapu

Rapu

Leijona

Leijona

Neitsyt

Neitsyt

Neljän elementin tähtimerkit

Tarot

Horoskooppimerkeillä on 4 elementtiä, ilma, tuli, maa ja vesi. Jokaisen elementin alla on kolme tähtimerkkiä. Maaelementtiin yhdistetään Härkä, Neitsyt ja Kauris, jotka ovat hitaampia muutokselle ja vailla vakautta. Ilmaelementtiin yhdistetään Kaksoset, Vaaka ja Vesimies, jotka ovat ajattelijoita ja vapaamielisesti suhtautuvia. Tulielementtiin yhdistetään Oinas, Leijona ja Jousimies, jotka ovat innokkaita ja kiihkeitä. Vesielementtiin yhdistetään Rapu, Skorpioni ja Kalat, jotka ovat huolehtivaisia, mutta taipuvaisia uhrautumaan. Tästä voidaan päätellä jo suoraan, että eri horoskooppimerkkejä yhdistävät osittain samankaltaiset luonteenpiirteet.

Maaelementin tähtimerkit ovat turvallisia ja luotettavia. Heillä on perusarvoina turvata kodin ja perheen toimeentulo, elää vakaata elämää läheisten kesken. Maaelementin omaavat ihmiset luottavat vahvasti omiin aisteihinsa ja intuitioonsa. Heikkoutena voi olla se, että näkemyksiä on hyvin vaikea muuttaa. He varovat riskien ottamista ja se on kaksiteräinen miekka. Realismi, halu neuvotella ja ratkaista ongelmat ovat heidän vahvuuksiaan.

Ilmaelementin tähtimerkit ovat syvällisiä ja pohtia. Heillä on älyä ja halua oppia uutta. He haluavat kerätä tietoa läpi elämänsä ja opastaa myös muita. Heillä on tarve jakaa tietoa, niin sanallisesti kuin kirjallisesti. Heikkoutena voi olla epäolennaiseen tarttuminen ja hermostuneisuus. Ilmaelementin omaavat ihmiset voivat tuntua viileiltä ja etäisiltä, sillä he osaavat säilyttää puolueettomuuden ja nähdä asioiden laajemman kuvan.

Tulielementin tähtimerkit ovat elinvoimaisia ja energisiä. Heillä on rohkeutta ja itseluottamusta, he innostavat mielellään myös muita. Sisäinen energia ohjaa heidän luovuuttaan. Heikkoutena voi esiintyä kärsimättömyyttä ja äkkipikaisuutta. Mustasukkaisuus tuo ongelmia parisuhteeseen. Tulielementin omaavat ihmiset asettavat itselleen aina uudestaan ja uudestaan tavoitteita ja lietsovat itseään niitä kohti. Voittamisen tärkeys korostuu.

Vesielementin tähtimerkit ovat hyvin tunteikkaita ja suojelun haluisia. Heillä on empaattisuutta ja herkkyyttä, tahto auttaa muita ja suhtautua omaan itseen vaatimattomasti. He ovat sitoutuvia, mutta vaikutuksille alttiita. Heikkoutena voi pitää ahdistuneisuutta, joka seuraa empatiakyvystä ja toisten murheisiin uppoutumisesta. Vesielementin omaavat ihmiset ovat hyvin sopeutuvaisia ja selviävät muutoksista muita helpommin

Tähtimerkkien laatu ja polariteetti

Tarot

Kuusi tähtimerkkiä ovat positiivisia / maskuliinisia eli Oinas, Kaksoset, Leijona, Vaaka, Jousimies ja Vesimies. Kuusi tähtimerkkiä ovat negatiivisia / feminiinisiä eli Härkä, Rapu, Neitsyt, Skorpioni, Kauris ja Kalat. Tämä polariteetti vaikuttaa itsetuntoon tai passiiviseen suhtautumiseen. Tähtimerkkeihin yhdistetään myös 3 laatua, johtavat, kiinteät sekä muuttuvat. Johtavia merkkejä ovat Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris. Tämä laatu edustaa aloitekykyä. Harmillisesti se ei aina tarkoita asioiden loppuun saattamista. Kiinteitä merkkejä ovat Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies. Tämä laatu edustaa vakautta ja asioiden ylläpitämistä. Säilyttämistä ja asioiden arvostamista. Muuttuvia merkkejä ovat Kaksoset, Neitsyt, Jousimies ja Kalat. Tämä laatu edustaa sopeutumiskykyä ja muutoksista nauttimista.

Lue ilmaiset horoskoopit

Vuosihoroskooppi

Vuosihoroskooppi 2025

Uusi vuosihoroskooppi 2025 jokaiselle tähtimerkille. Lue mitä vuosi tuo tullessaan. Vuosihoroskooppi kattaa eri elämän osa-alueet kuten työ, rakkaus, raha ja terveys. lue lisää...

Vuosihoroskooppi

Rakkaushoroskooppi

Mikä tähtimerkki on sinulle paras kumppani, kenen kanssa sovellut parhaiten yhteen. Vertaile eri horoskooppimerkkien haasteita ja vahvuuksia, löydä itsellesi paras kumppani. lue lisää...

Viikkohoroskooppi

Viikkohoroskooppi

Katso mitä länsimainen horoskooppi ennustaa sinulle tapahtuvan tällä viikolla. lue lisää...

Luonnehoroskooppi

Luonnehoroskooppi

Mitä syntymähetkesi astrologinen tulkinta kertoo sinusta ihmisenä, tutustu omaan horoskooppimerkkiisi. lue lisää...

Kiinalainen horoskooppi

Kiinalainen horoskooppi

Kiinalainen astrologia määräytyy viidestä luonnon elementistä, joilla on merkkiin voimistava tai hillitsevä vaikutus ja kahdestatoista eläinmerkistä. lue lisää...

Kiinalainen vuosiennuste

Kiinalainen vuosiennuste

Minkä eläinmerkin hallitsemaa vuotta eletään nyt, mikä eläinmerkki hallitsi vuotta, kun synnyit, katso täältä ja tutustu eläinmerkkien vaikutukseen. lue lisää...

Älä murehdi huomista, voimme auttaa jo tänään !

Ennustukset.comin selvänäkijät ovat saaneet kutsumuksen ja näkemisen lahjan usein jo verenperintönä. Ennustukset.comin ennustajat ovat kokeneita ja heillä on ammattitaito ennustaa jopa useiden vuosikymmenien kokemuksella. Kaikilla ennustajillamme ja selvännäkijöillämme on halu auttaa sinua parhaan kykynsä mukaan.

Heidän osaamiseensa kuuluu:

  • intuitiivinen selvännäkö
  • tarot tulkinta
  • astrologia ja horoskoopit
  • henkimaailman viestit
  • enkelikortti ennustus
  • korttiennustus
  • unitulkinta
  • reiki, energia ja kaukoparannus
  • numerologia
  • kristalliennustus
  • muut ennustukset
  • fortunetelling in English

Saat vastauksia useimpiin elämäntilanteisiin:

  • raha
  • rakkaus
  • ihmissuhteet
  • talous
  • parisuhde
  • perhe
  • työ
  • asuminen
  • hyvinvointi
  • terveysasiat
  • opiskelu
  • koulutus

Autamme sinua kohentamaan itsetuntemustasi ja itseluottamustasi. Olemme auttaneet jo vuodesta 2005!

Ennustajat

Päivän suosituin: Hilla - tulkinnat tarot korteista, kokenut ennustaja apunasi

0600-127-44 2,00 e/min + pvm