Riimut ovat aakkosia, joita on käytetty jo 1500 vuotta sitten. Skandinaavit, anglosaksit sekä germaanit ovat käyttäneet niitä. Riimut yhdistetään usein viikinkeihin, jotka siirtyivät asumaan Britanniaan 800 - 1200 eKr. Euroopassa riimuja on käytetty jo satoja vuosia aiemmin. Riimujen merkitys on suurempi kuin aakkosten, ne ovat salaperäisiä ja niiden tulkitsijoilla on ollut valtaa muinaisissa yhteisöissä. Riimuilla on yhteys skandinaavisiin jumalhahmoihin. Syvien merkitysten takia riimuilla on ollut asema taika- ja ennustusvälineinä ja niistä huokuu ikiaikaista viisautta. Pohjoismaiden ihmisiä viehättää ajatus siitä, että jo viikingit käyttivät riimuja tulevaisuuden tulkintaan. Riimuja on pidetty avaimina elämän ja kuoleman mysteereiden sisäistämiseen.
Monissa elämäntilanteissa voi tarvita apuamme. Autamme sinua ihmissuhde ja rakkausasioissa, myös talous ja työ.
Kanta-asiakkaamme soittavat edullisemmin suoraan valitsemalleen ennustajalle, ennustuspuheluiden hinnat 1,90-2,05 €.
Soita valitsemallesi ennustajalle suoraan numeroon! Valitse itse kenen apua haluat. Numerot löytyvät ennustajien omilta sivuilta.
Riimu tulkinta vahvistaa itsetuntemustasi. Riimukivien käyttö on kuin matka sisimpääsi. Kysyt neuvoa itseltäsi ja saat vastauksen, kuinka toimia viisaasti. Opastat itseäsi riimukivi tulkinnan avulla. Riimukivet tuovat esiin sen tiedon, jonka jo sisäisesti tiedämme. Riimut ovat väkevä ennustusjärjestelmä ja niissä on menneiden aikojen salaperäisyyttä. Riimujen mystinen symboliikka jättää yhä tulkinnan varaa ja sinun on luotettava intuitioosi. Kunnioita riimuilta saamiasi vastauksia. Riimuihin perehtyminen auttaa sinua eteenpäin henkisen kasvun tiellä. Riimut auttavat sinua ymmärtämään ympärilläsi olevat asiat oikeassa valossa.
Nosta itsellesi päivän riimukivi. Klikkaa oheista painiketta ja saat oman riimukivesi ja sen mukana selityksen. Riimuennustus sinulle.
Riimukiviä on erilaisia sarjoja, ne voivat olla tehtyjä kivestä, hopeasta tai puusta. Riimun kuvio voi olla maalattu tai uurrettu. Alkuperäiset riimut syntyivät mahdollisesti kuvakirjoituksen seurauksena. Alussa niiden kuvioiden muodot olivat suorempia, mutta vuosisatojen saatossa niiden muotokieli on muuttunut kaarevammaksi. Jokaisella riimukivellä on oma merkityksensä. Riimut eivät anna suoria vastauksia kyllä tai ei, vaan niiden vastaukset ovat syvällisempiä ja avaavat kysyjälle tilanteen taustaa ja tavoitteita.
Riimukirjaimet tunnetaan nimellä Futhark. Vanha Futhark sisältää 24 riimukiveä. Ne voidaan jakaa kolmeen ryhmään, perheeseen, johon kuhunkin kuuluu 8 riimua. Perheet ovat Freyrin riimuperhe, Hagalin riimuperhe ja Tyrin riimuperhe. Freyrin riimuperhe edustaa kasvua ja kehitystä sekä luovuutta. Hagalin riimuperhe edustaa liikettä, muutosta ja elementtejä. Tyrin riimuperhe edustaa rohkeutta kohdata esteitä sekä kovaa työtä. Ns. uusi tanskalainen Futhark sisältää vain 16 riimua, anglosaksinen Futhark sisälsi alkujaan 28 riimua ja myöhemmin 33 riimua. 24 riimukiven Futharkiin lisätään toisinaan myös 25. riimukivi, joka on tyhjä ja tarkoittaa kohtalon vaikutusta.
Riimuissa toistuvat usein samat aihepiirit, kuten vaikeudet, kuolema, odottamattomat ongelmat ja ponnistelu, kova työ, voitto. Myös turvallisuus ja kotiin liittyvät asiat, intohimo, perhe, rakkaus toistuvat riimukivissä. Elämään kuuluu myös pahojen ja negatiivisten asioiden hyväksyminen siinä missä hyvän ja myönteisen hyväksyminen osaksi elämää. Koskaan ei tiedä huomisesta, mutta elämä jatkuu vaikeuksienkin keskellä, tilanne on vain osattava hyväksyä. Nauti jokaisesta ilon ja onnen hetkestä, mikä sinulle on annettu.
Mitä tarot kortit kertovat sinulle? Tarot kertoo kohtalosi ja avaa sinulle sisäistä tietouttasi, auttaa sinua luottamaan itseesi ja valintoihisi. Lue lisää
Korttiennustamisen historiaa. Mistä tarot kortit ja pelikortit ovat peräisin, kuinka vanhasta ennustustavasta on kyse. Lue lisää
Erilaisia tarotpakkoja. Miten tarot pakat eroavat toisistaan, millainen niiden historia on. Minkä pakan sinä valitsisit omaan käyttöösi? Lue lisää
Suuri ja pieni arkana. Haluatko tutustua tarottien salattuun maailmaan, suuri ja pieni arkana eli suuret ja pienet salaisuudet, myös käännettyinä avaavat kohtaloasi. Lue lisää
Tarot pöydät. Tarotpöytiä on useita erilaisia, joita voidaan käyttää erilaisten kysymysten esittämiseen. Onko kyse vaihtoehdoista tai yleisluontoisesta ennustuksesta. Lue lisää
Suosittu tarot. Suosittu ennustusmuoto tarot on tunnettu kaikkialla. Tarot avaa sielun salaisuudet. Mitkä ovat sinun salaiset voimavarasi? Lue lisää
Ennustukset.comin selvänäkijät ovat saaneet kutsumuksen ja näkemisen lahjan usein jo verenperintönä. Ennustukset.comin ennustajat ovat kokeneita ja heillä on ammattitaito ennustaa jopa useiden vuosikymmenien kokemuksella. Kaikilla ennustajillamme ja selvännäkijöillämme on halu auttaa sinua parhaan kykynsä mukaan.
Heidän osaamiseensa kuuluu:
Saat vastauksia useimpiin elämäntilanteisiin:
Autamme sinua kohentamaan itsetuntemustasi ja itseluottamustasi. Olemme auttaneet jo vuodesta 2005!