Ennustaja palaute

Lähetä palautetta asiakaspalvelumme kautta. Välitämme asialliset terveiset edelleen myös ennustajallesi. Voit antaa niin risuja kuin ruusuja. Otamme vastaan mielellämme ajatuksiasi.

Palautetta voit laittaa palautelomakkeella. Muista valita aihe. Täytä yhteystietosi, mikäli toivot yhteydenottoamme.

Mikäli sinulla on kysyttävää palveluistamme, voit ottaa meihin yhteyttä palautelomakkeella. Vastaamme tarvittaessa kyselyihin arkisin 1-2 arkipäivän kuluessa.

Ennustajat

Päivän suosituin: Tiina - erikoistunut sydämen asioihin ja ihmissuhteisiin

0600-127-44 2,00 e/min + pvm

Asiakkaat kertovat

Olemme saaneet runsaasti asiakaspalautetta kiitollisilta asiakkailta ja julkaisemme tällä sivulla osan näistä tarinoista. Tutustu tarinoihin kuinka ennustajamme ovat voineet olla avuksi muille.

Tyttäreni oli koulukiusattu nuorena ja hänestä kehittyi alistuva, sopeutuva luonne. Kun hän tapasi poikakaverinsa, joka alkoi hallita häntä ja määräillä ja ohjailla kaikissa asioissa varsinkin lapsen syntymän jälkeen, tunsin, että minun täytyy puuttua jollain tavalla asiaan, vaikka lasten pitäisikin antaa elää oma elämänsä. Samoihin aikoihin olin soittanut ennustajalle, sillä olin huolissani omasta parisuhteestani ja siitä, että tunsin meidän kasvaneen erillemme. Kysyin samalla tästä toisesta asiasta ja olin varautunut vastoinkäymisiin, jotka olivat tulossa. Tyttäreeni kohdistui henkistä väkivaltaa ja pettämistä, ennen kuin hän sai voimia lähteä huonosta suhteesta. Minun ja mieheni suhde lähti parempaan suuntaan, kun ymmärsimme, ettei meidän asiat niin huonosti olleetkaan ja aloimme elää yhteistä elämää enemmän ja meillä oli yhteinen välittämisen kohde, oman lapsemme tilanne. Teimme haaveilemamme matkan ja aloitimme yhteisen harrastuksen. Keskityimme yhdessä hoitamaan lapsenlastamme ja tyttäremme palasi opiskelemaan. Sain voimaa pelastaa oman suhteeni ja sain etukäteistiedon siitä, kuinka tyttärelleni käy, joten osasin olla hänen tukenaan hädän hetkellä. Kiitän teitä.
Horoskooppi saa minut palaamaan tälle sivustolle viikosta toiseen. Välillä on lyhyitä aikoja, että en lue horoskooppia, mutta tämän sivuston horoskoopissa on jotain, joka vetää minua puoleensa. Luen usein myös puolisoni horoskoopin ja samalla myös siskoni ja äitini horoskoopit. Huomaan usein, että niissä on punainen lanka, joka pitää paikkansa. Harmitonta ja ilmaista hupia, kiitokset teille. Käännyn puoleenne, jos tarvitsen ennustajaa.
Mulla oli yks tyttökaveri, joka soitteli ennustajalle ihan koko ajan, kun se tykkäsi yhdestä varatusta miehestä. No sitten se juttu meni vähän puihin, kun sen miehen nainen suuttui saatuaan sen suhteen selville. Kyllä se ennustaja sitä kamua varoitti, mut se ei uskonut sitä. Sitten viime kesänä mulle sattu itelle sama juttu, tapasin festareilla sellasen kundin, jolla oli jo muija kotona, mutta se ei ollu sen mukana ja meillä oli ihan huiput festarit yhdessä. No sit kun me asuttiin eri puolilla maata, niin me ei voitu olla yhdess, mutta mä en voinu unohtaa sitä. Aattelin, että soitan samalle meediolle kun kamu oli soittanut ja ylläri ylläri se sanoikin, että mä tapaan vielä sen kundin ja meist tulee pari. Yks mun kaverin kaveri sitten kerran tekstasi mulle yhden nron ja sano, että mun pitäis soittaa siihen. Ja se oli sen kundin numero, ja me alettiin olla yhdess ja nyt me jo asutaankin yhdess, mä muutin sen luokse, kun se oli eronnut siitä muijastaan. Tosi hieno juttu, eiks oo.
Jokunen kuukausi sitten oli ihan kahden vaiheilla lähdenkö vakituisesta työstäni vai enkö, mutta minulla oli hyvin ahdistava tunne siellä sen jälkeen kun esimieheni oli eronnut ja alkoi piirittämään minua joka päivä ja keksi minulle työtehtäviä, joita joudun tekemään kahdestaan hänen kanssaan. Koskaan hän ei fyysisesti koskenut minuun tai sanonut mitään sellaista, mikä olisi voinut auttaa minua pois tästä tilanteesta työsuojelun kautta. Mutta se oli tukahduttavaa minulle, vaikka olin sinkkuna itsekin. Tunsin tulevani hulluksi. Yksi työkavereistakin sanoi minun kuvittelen koko tilanteen ja toiset antoivat minun ymmärtää, ettei heitä kiinnosti, tai olivat jopa kateellisia saamastani huomiosta. Sitten tuli hakuun pari sopivaa työpaikkaa, mutta en tiennyt kumpaan hakisin ja hain molempiin. Ongelma tuli vasta siitä, kun minut valittiin molempiin työpaikkoihin ja en edelleen tiennyt jätänkö työni ja jos jätän, kumman työn valitsen. Nostin itse muutaman tarot-kortin ja sain epäselvän vastauksen. Ehkä en osannut lukea tarotteja oikein, en tiedä. Löysin sitten googlettamalla ennustukset.com sivuston ja tunsin vetoa Marketta nimeen, joka on myös oma toinen nimeni. Meedio Marketan kanssa sain omaan tilanteeseeni kirkkaan näkemyksen ja en ole katunut päivääkään ratkaisuani. Uusi työ ja uusi paikkakunta johtivat minut uudelle tielle, jolla olen tavannut myös erään miehen.
Minua on aina kiinnostanut korttiennustaminen, jo teini-iässä tutustuin erilaisiin ennustustapoihin, mitä korteilla voi tehdä. Tarot-kortit ovat mielestäni vaikeat hallita ja en ole opiskellut niiden käyttöä kuin lukemalla joskus jotain kirjaa, mutta korteilla voi olla kaksikin merkitystä ja usein olin epävarma kuinka ne tulkitaan. Arvostan todella sitä, että joku hallitsee tarotit ja voi katsoa niistä tulevaisuutta. Mitä kortit kertovat, on minulle usein suuntaa antavaa tietoa. Tykkään siitä, että voin käydä nostamassa sivustolla päivän kortin, se on helppoa ja nopeaa. Itselläni ei ole nimittäin tarotpakkaa. Valitsen aina ennustajan, jonka osaamisalana on tarot. Onneksi monet ennustajista hallitsevat myös tarotit. Olen kiinnostunut myös siitä mitä tarotpakkaa ennustajat käyttävät, joten arvostan sitä, että pakka on esitelty myös ennustajan esittelyssä.

Älä murehdi huomista, voimme auttaa jo tänään !

Ennustukset.comin selvänäkijät ovat saaneet kutsumuksen ja näkemisen lahjan usein jo verenperintönä. Ennustukset.comin ennustajat ovat kokeneita ja heillä on ammattitaito ennustaa jopa useiden vuosikymmenien kokemuksella. Kaikilla ennustajillamme ja selvännäkijöillämme on halu auttaa sinua parhaan kykynsä mukaan.

Heidän osaamiseensa kuuluu:

  • intuitiivinen selvännäkö
  • tarot tulkinta
  • astrologia ja horoskoopit
  • henkimaailman viestit
  • enkelikortti ennustus
  • korttiennustus
  • unitulkinta
  • reiki, energia ja kaukoparannus
  • numerologia
  • kristalliennustus
  • muut ennustukset
  • fortunetelling in English

Saat vastauksia useimpiin elämäntilanteisiin:

  • raha
  • rakkaus
  • ihmissuhteet
  • talous
  • parisuhde
  • perhe
  • työ
  • asuminen
  • hyvinvointi
  • terveysasiat
  • opiskelu
  • koulutus

Autamme sinua kohentamaan itsetuntemustasi ja itseluottamustasi. Olemme auttaneet jo vuodesta 2005!

Haluatko vaikuttaa palveluumme?

Tervetuloa anonyymiin ennustukset-kyselyymme. Voit parantaa palveluamme vastaamalla muutamaan kysymykseen. Arvostamme suuresti jokaista vastausta ja käytämme niitä tehdäksemme ennustuspalvelustamme paremman sinulle. Kiitos.

Etukäteenmaksun ongelmia minulla ovat:

Ennustajat

Päivän suosituin: Tiina - erikoistunut sydämen asioihin ja ihmissuhteisiin

0600-127-44 2,00 e/min + pvm