Ennustaja Maaria

Olen intuitiivinen näkijä / ennustaja. Kykyni muistan alkaneen 4-vuotiaana, kun sain merkin ystäväni tulevasta onnettomuudesta näkemällä näyn. Siitä asti olen osannut ennakoida tulevia tapahtumia. Erityisesti lapsuudessa olen ollut ärsyttävä läheisteni mielestä, koska olen tiennyt asioita ennalta ja en itsekään ole lapsena osannut suhtautua saamaani tietoon oikein. Saamaani lahjaan uskominen ja luottaminen on syntynyt vasta vuosien saatossa.

Tieni on ollut hyvin vaikea ja henkiseen kasvuun keskittyvä tieni on ollut raskas ja pitkä taivaltaa. Se siksi, että elämäntehtäväni on ohjeistaa ja tukea muita omilla elämän teillään, johon en pystyisi, jos en olisi henkisesti valmis täyttämään tätä annettua tehtävää. Oman henkisen kehitykseni aikana olen omakohtaisesti kokenut suurinta osaa kaikista vaikeuksista mitä heijastuu surusta, pahuudesta ja tuskasta. Kokemus on valmentanut minua ohjaamaan muita oikeaan suuntaan ja auttamaan intuitiokykyni avulla.

Olen luotettava ja tiedän vastuuni tässä työssä. Käytän apunani usein tarot kortteja puhelimessa ennustaessani. Käytän myös Enkelikortteja asiakkaan erillisestä pyynnöstä. Minulla myös astrologian tietämystä, kiinnostukseni astrologiaan alkoi jo 9-vuotiaana ja olen perehtynyt astrologisiin tulkintoihin. Olen tunteiltani myötäelävä, vahva ja herkkyyteni kautta vaistoava ja näkevä. En näe kuin ne asiat, mitkä minun halutaan välittävän kuulijalle, näkökykyni ei ole minussa, vaan se tulee ylhäältä annettuna lahjana ja apuna muille ihmisille.

Terveisin, auttajasi Maaria

Ennustajat

Päivän suosituin: Tiina - erikoistunut sydämen asioihin ja ihmissuhteisiin

0600-127-44 2,00 e/min + pvm

Ennustaja Maaria on tavoitettavissa parhaiten maanantaista perjantaihin, toisinaan myös viikonloppuisin.

Ennustaja Maaria on viimeksi ollut tavoitettavissa 16.12.14 13:19

Vaikka ennustaja Maaria on paikalla, huomaathan, että hän saattaa olla myös parasta aikaa varattuna.

Ajantasaiset lomatiedotteet löydät facebookista. Lue uusimmat tiedot seinältä.

Maaria vastaa palvelussamme 0700-1-33-88 (2,01 €/min+pvm) tai 0600-1-27-44 (2,00 €/min+pvm) tai valitse etukäteenmaksunumero 09-542-90-501 (2,01 €/min+pvm) puheluihin vastaa vapaana oleva ennustaja.

Numerossa 0700-111-62 (2,01 €/min+pvm) voit valita ennustajan 24 h / vrk tavoitettavissa olevista, huomaa tähti nimen edessä, koska hän on palvelussa, hän voi silti olla varattuna vaikka tähti vilkkuu.

Jos ennustajalla on soittokoodi, voit soittaa hänelle näppäilemällä koodin etukäteenmaksunumerossa 09-542-90-500 (2,15 €/min + pvm). Kuulet viestin, jos valitsemasi ennustaja ei ole vapaana vastamaan puheluusi.

Voit soittaa ennustajalle myös suoraan hänen omaan numeroonsa etukäteenmaksulla, mikäli ennustajalle on ilmoitettu oma numero. Puhelut maksavat 2,15 €/min + pvm. Kuinka voit soittaa edullisemmin?

Ennustajat ja selvännäkijät ennustukset.com palvelussa tekevät tarkkaa ennustusta eri tavoin: tarot ennustus, korteista ennustaminen, intuitiivinen selvännäkö kaikissa elämän tilanteissa kuten rakkaus, parisuhde, perhe, hyvinvointi, terveys, raha, talous, työ, koulutus.

Jos tavoittelemasi ennustaja on paikalla, huomaathan, että hän saattaa olla myös parasta aikaa varattuna.

Ota yhteyttä asiakaspalveluun yhteystietojen kautta, jos sinulla on kysyttävää ennustajastasi.

Soita Maarialle

Voit soittaa Maarialle numeroon

0700-111-62
2,01 €/min + pvm

ja valita haluamasi ennustajan valikosta.

Voit käyttää myös etukäteenmaksun numeroa

09-542-90-501
2,01 €/min + pvm

josta vastaa vapaana oleva ennustaja.

Haluatko kertoa ennustajalle?

Onko sinulla kerrottavaa Maaria ennustajalle, lähetä viesti! Kerro terveiset tai ehdota parannuksia esittelyyn. Voit antaa myös palautetta.

Ennustaja info

Tämä on ennustajan oma sivu. Ennustaja on itse kirjoittanut esittelynsä tai ollut vaikuttamassa siihen, millainen ennustajaesittely hänestä lisätään Ennustukset.com sivustolle. Jokainen ennustaja haluaa esitellä itsensä juuri Sinulle. Kun valitset kuka ennustaja on sinulle sopivan, esittelysivu on helpoin tapa löytää ennustajasta tietoa.

Löydät esittelysivulta tietoa onko ennustaja paikalla tai koska ennustaja on viimeksi ollut linjalla. Lisäämme sivuille myös lomatiedotteita ennustajien pyynnöistä.

Haluatko vaikuttaa palveluumme?

Tervetuloa anonyymiin ennustukset-kyselyymme. Voit parantaa palveluamme vastaamalla muutamaan kysymykseen. Arvostamme suuresti jokaista vastausta ja käytämme niitä tehdäksemme ennustuspalvelustamme paremman sinulle. Kiitos.

Mitä haluaisin Ennustukset.comiin?

Ennustukset.comin jäsenyystaso

Nyt uusi jäsenyystaso! Kanta-asiakkaana saat enemmän!

Molemmilla soittotavoilla voit itse päättää kenelle ennustajalle soitat! Jäsenyystasosi määrittyy Ennustukset.comissa kerran kuukaudessa edellisen kalenterikuukauden etukäteenmaksettujen summien mukaisesti. Olet pronssijäsen, jos maksusi ylittävät 100 € ja voit soittaa hintaan 2,11 €/min. Olet hopeajäsen, jos maksusi ylittävät 200 € ja voit soittaa hintaan 2,08 €/min. Olet kultajäsen, jos maksusi ylittävät 400 € ja voit soittaa hintaan 2,01 €/min. Olet platinajäsen, jos maksusi ylittävät 600 € ja voit soittaa hintaan 1,94 €/min.

Kaikki jäsenyystasoilla olevat asiakkaat soittavat ennustajien omiin numeroihin 09-542-90-5xx ja numeroon 09-542-90-500, jossa valitaan ennustaja koodilla, etuhinnoilla! Huomaathan, että numerossa 09-542-90-501 on kiinteä hinta 2,01 €/min kaikille asiakkaille. Ennustukset.comin jäsenyys perustuu pelkästään antamaasi puhelinnumeroon, emme tallenna muita tietoja.

Kanta-asiakkuus

Jäsenyystasot Maksut kk e/min
Pronssijäsen 100 € 2,11
Hopeajäsen 200 € 2,08
Kultajäsen 400 € 2,01
Platinajäsen 600 € 1,94

Lue täältä jäsenyyden säännöt

Älä murehdi huomista, voimme auttaa jo tänään !

Ennustukset.comin selvänäkijät ovat saaneet kutsumuksen ja näkemisen lahjan usein jo verenperintönä. Ennustukset.comin ennustajat ovat kokeneita ja heillä on ammattitaito ennustaa jopa useiden vuosikymmenien kokemuksella. Kaikilla ennustajillamme ja selvännäkijöillämme on halu auttaa sinua parhaan kykynsä mukaan.

Heidän osaamiseensa kuuluu:

  • intuitiivinen selvännäkö
  • tarot tulkinta
  • astrologia ja horoskoopit
  • henkimaailman viestit
  • enkelikortti ennustus
  • korttiennustus
  • unitulkinta
  • reiki, energia ja kaukoparannus
  • numerologia
  • kristalliennustus
  • muut ennustukset
  • fortunetelling in English

Saat vastauksia useimpiin elämäntilanteisiin:

  • raha
  • rakkaus
  • ihmissuhteet
  • talous
  • parisuhde
  • perhe
  • työ
  • asuminen
  • hyvinvointi
  • terveysasiat
  • opiskelu
  • koulutus

Autamme sinua kohentamaan itsetuntemustasi ja itseluottamustasi. Olemme auttaneet jo vuodesta 2005!

Ennustajat

Päivän suosituin: Tiina - erikoistunut sydämen asioihin ja ihmissuhteisiin

0600-127-44 2,00 e/min + pvm